Kuoron esittely

PKK:n ja Dominanten seniorikuoroksi vuonna 1994 perustettu espoolainen Kamarikuoro Dimus toimi helmikuuhun 2006 asti nimellä Demenante. Dimus-kuoron nimen loppuosa viittaa luonnollisesti musiikkiin ja alkuosasta löytyy monen ammatti - DI. Kuoroa johtaa tammikuusta 2024 alkaen musiikin kandidaatti, pianisti, muusikko Liisalotta Lepistö.

Kamarikuoro Dimus esiintyy muutaman kerran vuodessa kotimaassa, mikä antaa tavoitteellisuutta ja rytmiä harjoitteluun. Parin vuoden välein kuoro tekee esiintymismatkoja myös ulkomaille, viimeisimpinä kohteina Tallinna v. 2018,  Barcelona / Vilafranca de Penedes v. 2016, Pietari v. 2013, Itävalta v. 2011, Tsekki v. 2010 ja  Saksa v. 2006. Näiltä matkoilta Dimus on saanut ystäväkuoroja, jotka ovat vastavuoroisesti tehneet kuoromatkoja Suomeen. Globalisaatio on monelle tuttua työelämästä ja toimii näin myös harrastuksissa.

Kuorossa on tällä hetkellä noin 28 laulajaa edustaen tasapainoisesti eri äänialoja. Merkittävä osa laulajista on teekkarikuorojen PKK, Dominante ja PK entisiä laulajia. Iloiseen ilmapiiriin on löytänyt tiensä myös moni muu sekakuorolaululle sydämensä menettänyt akateeminen kuoroseniori. Kuorolaisille Dimus merkitsee  viihtyisää ja mukavaa yhdessäoloa, mutta samalla riittävän musiikillisia haasteita.

Kamarikuoro Dimuksen harjoittelutahti on pyritty sovittamaan työelämässä aktiivisesti vaikuttavien jäsentensä vaatimuksiin. Harjoituksiin kokoonnutaan 1 - 2 viikon välein. Harjoittelupaikkana on Otaniemen lukio Espoossa.