Kuoron esittely

Kuoron nykyinen nimi, Kamarikuoro Dimus, otettiin käyttöön helmikuussa 2006. Kuoro toimi aikaisemmin nimellä Kamarikuoro Demenante.

Demenante perustettiin marraskuussa 1994 Espoossa PKK Dominanten seniorikuoroksi. Ajan mittaan kävi ilmeiseksi, että kuorojen toisiaan lähellä olevat nimet aiheuttivat enemmän sekaannusta kuin synergiaa. Kun kuorojen välinen yhteydenpitokin vähitellen hiljentyi, oli luontevaa hakea Demenantelle uutta nimeä ja samalla uutta ilmettä toimintaan.

Kuorossamme on tällä hetkellä noin 30 jäsentä edustaen tasapainoisesti eri äänialoja. Merkittävä osa laulajista on teekkarikuorojen PKK Dominante ja PK entisiä laulajia. Iloiseen ilmapiiriin on löytänyt tiensä myös moni muu sekakuorolaululle sydämensä menettänyt akateeminen kuoroseniori. Kuorolaistemme keski-ikä on neljänkymmenenviiden vuoden paikkeilla.

Kamarikuoro Dimuksen harjoittelutahti on pyritty sovittamaan työelämässä aktiivisesti vaikuttavien jäsentensä vaatimuksiin. Harjoituksiin kokoonnutaan kolmen ja konserttien lähetessä kahden viikon välein. Harjoittelupaikkanamme on ollut kuoron perustamisesta lähtien Espoon Otaniemen Innopoli.

Kuorolaisille Dimus merkitsee ennen muuta viihtyisää ja mukavaa yhdessäoloa, mutta samalla riittäviä musiikillisia haasteita. Nämä auttavat hetkeksi unohtamaan kiireisen työelämän ja arjen paineet.

Kuvia kuorosta.

Aamu laukansaaressaKuoroKuoro